Tulosta

Ajankohtaista

26.04.2010

Matkatoimistopalvelun arvo kriisitilanteessa


Tuhkapilvi nosti matkatoimistopalvelun arvoonsa

Poikkeustilanteessa kaivataan kontaktia ihmiseen

Tuhkapilven aiheuttama poikkeustilanne on saanut matkustajat kaipaamaan perinteistä matkatoimistopalvelua.

- Suomen matkatoimistoalan liiton jäsentoimistoihin on tullut avunpyyntöjä myös muilta kuin niiden omilta asiakkailta. Hädän tullen tarvitaan ihminen, jolle selittää tilanteensa ja avuntarpeensa, kertoo toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti.

Matkojen nettimyynti on viime vuosina vahvistunut, ja matkustuskokemuksen karttuessa matkailijoiden rohkeus tehdä itse omia varauksia on kasvanut. Tuhkapilven aiheuttamassa tilanteessa turvattomimpia ovat ne matkustajat, jotka ovat itse varanneet erillisiä palveluja, esimerkiksi lentoliput, majoituksen ja konserttiliput.

Entistä selvemmäksi on käynyt myös se, että liikematkustuksen kriisinhallintaprosessissa matkatoimistolla on oleellinen rooli poikkeustilanteissa.

Valmismatka korostaa asiakkaan turvaa. Valmismatkalain mukaan matkanjärjestäjän on avustettava matkustajaa majoituspaikan etsimisessä, kun paluukuljetus viivästyy.

SUOMEN MATKATOIMISTOALAN LIITTO
Heli Mäki-Fränti